Hei kaikki!! Jenna vilkuttelee lukijoillemme!!
Niin ne päivät ovat kuluneet tämän kuukauden aikana. On tapahtunut niin paljon ja toisaalta ei kuitenkaan paljon. Riippuu miltä kannalta asiaa tarkastelee...Olen ollut ihan kotona vaan ja seurannut mielenkiinnolla pikku neidin kehitystaipaletta.
Olin muka pyhästi päättänyt etten enää kirjoittele tänne novellin mittaisia turinoita vaan yritän päivittää useammin lyhyitä tekstejä, mutta niinpäs tällä mammalla on jäänyt sitten tuo kirjottelu kokonaan. Mutta nyt kun piikuli on päikkärillä niin katotaas jos saisin jotain kirjotettua. Kuviakin on tullut räpsittyä varmaan satoja, ja olen avannut pixbox-tilin joten sinne sitten keräilen nuita kuvia sitten. Linkki tulee tähän blogiin kunhan saan kuvia sinne siirrettyä.
Kyllä tämä meikä tytön elämä on kyllä nyt ihan erilaista kuin vähän aikaa sitten. Ei enää mennäkään miten huvittaa, vaan nyt tärkeintä on huolehtia pienestä ihmisen alusta, joka turvautuu täysin isiin ja äitiin. Ensimmäiset viikot olin todella väsynyt ja ihmettein miten kaikki toitottavat että elämä on niin ihanaa vastasyntyneen kanssa, että nautihan nyt oikein!! Ja niinhän ne vain nukkuvat ja syövät kun ovat ihan pieniä... Vaan eipäs meidän neiti :) Kun oli niin pieni syntyessä niin piikulla on sitten kovasti kiinniotettavaa kasvussa. Alussa minulla ei tullut maitoa ja meni pari viikkoa ennenkuin imetys alkoi toimimaan kunnolla, mikä oli todella turhauttavaa sekä minulle ja vauvallekin. Eihän se unikaan maistunut kun jatkuvasti oli nälkä ja turvauduinkin korvikkeeseen, että piikuli saisi edes jotain masuunsa. Lisäksi suolisto ei oikein toiminut alussa vaan neidillä oli kovasti kaasuja, jotka eivät millään halunneet tulla ulos ja tietysti se kovasti itketti kun oli vatsan väänteitä. Yritin kanniskella, hieroa, tarkkailin oman syömiseni tarkkaan ja ostin myös cuplaton-tippoja josko se auttaisi masu vaivoihin. Pikkuhiljaa vaivat helpottivat ja nyt masu toimii jo paljon paremmin, jos masussa kuplii niin se ei enää tee niin kipeää, vaan tulee ihan luonnostaan ulos. Eli tosiaan ekat viikot olin ihan naatti, varsinkin sen jälkeen kun Niklas lähti töihin (oli 10 pv isyysvapaalla synnytyksen jälkeen). Ja tunteet olivat pinnassa, enkä varmasti aina ollut kovin mukava ihminen. Mielialat vaihtuivat ilon kyynelistä väsyneeseen tuherrukseen. Mutta niin se on tainnut olla monella muullakin äidillä, sopeutumiseen menee oma aikansa. Sitten kun yritin elää niin kuin ennen Jennan syntymää, siivoilla ja pyykätä ja pitää kämpän kunnossa...mutta periksi täytyi antaa. Siitä kärsivät vain koko perhe, että stressaan niin mitättömistä asioista. Mutta jotenkin tuntui, että pitää vielä kyetä samoihin asioihin kuin ennenkin, olla niin "duktig flicka". Nyt sitten olen tajunnut mikä joka päivä on tärkeää ja mistä toivon että ihmiset minut muistavat. Ei siitä että paikat on siistinä ja pyykkivuorta ei ole, vaan siitä että olen hyvä äiti, puoliso sekä ystävä (ja "matte" :) ja että olin onnellinen ihminen. Toivon että onnistun näissä asioissa :)
Nyt sitten neidin tullessa kohta 6 viikkoiseksi, olemme tällä viikolla hieman yrittäneet saada rutiineja päiviimme. Nyt jo 3 yötä peräkkäin neiti on nukahtanut n. kl 23 ja heräilee kl.9 (syö 2 krt yössä) ja sitten ottaa parit päikkärit. Ero on huikea jo tässä yhdessä viikossa, vielä viime viikolla vatsan toiminta ja todella tiheät yösyötöt verottivat paljon unesta ja neiti ei pahemmin nukkunut vaan itkeskeli tosi paljon. Nyt olen itsekin kuin uudesti syntynyt muutaman hyvin nukutun yön jälkeen. Kyllä se uni on vain ihmiselle niin tärkeä, että jos on pitkän aikaa univelkaa niin ei sitä ihan täysillä voi käydä (ainakaan meikäläinen).
Täytyy sanoa että kehitys on nopsaa pienokaisilla. Nyt neiti on 3310gr ja 51 cm pitkä. Vihdoin paino on alkanut nousemaan kunnolla, kun se alussa kohosi tosi hitaanlaisesti. Jenna osaa hymyillä niin että sulattaa kyllä jokaisen sydämen ja on alkanut hieman ääntelemään, ja minusta aivan selvästi sanonut jo HUI, kun on aivastellut :) Mielenkiintoista ja uskomattoman antoisaa seurata pienen ihmisen kehittymistä. Ihanaa kun leveä hymy tulee pienokaisen kasvoille kun tutut kasvot ilmestyvät vierelle...
Juu ei siitä ole kauaa aikaa kun minäkin sanoin että saas nähdä jos koskaan hankitaan lapsia. Mutta nyt ei enää voi kuvitella elämäänsä ilman Jennaa, joka on maailman ihanin pikku ihminen!!
Tässä vähän Jennan ilmeitä teille ihailtavaksi, ikää 3 viikkoa (ensimmäisiä hymyjä) =)
Onko piikulissa yhtään mamman näköä, kun kaikki niin sanovat isän tytöksi...?
Ja kesähepenissä!!
